Olli siisti asuaan, minkä pienillä apukeinoilla saattoi, ja sitten pojat hiukan kalpeina jännityksestä kohosivat kannelle.
— Hei, hohoi, mitä matkamiehiä te olette? sanoi kokki, joka tuli heitä vastaan kantaen herneliemivatia, juuri kun pojat astuivat laivankannelle.
— Minä olen laivapoika ja tää toinen kelpaa padanpesijäks, vastasi Ränni-Pelle silmiään räväyttämättä.
Lihava, rokonarpinen kokki katseli poikaan tyhmistyneenä. — Mitä sinä lörpöttelet, en minä juoksupoikaa tarvitse, onhan meillä John jo kyökkiapulaisena. — Mitä lienette kulkureita, marssikaapa tänne perämiehen tai kapteenin puheille.
— Sinnehän meillä olikin meiningit, vastasi Ränni-Pelle, mutta Mattsonia, ruorimiestä, minä sentään ensin olisin halunnut tavata.
— John, tules tänne! huusi kokki.
Lyhyt, vanttera poika juoksi paikalle ja katseli uteliaana poikia.
— Vie nämä junkkarit Mattsonin luo, käski kokki.
Miehistö oli aterioimassa, mutta Mattson seisoi ruorirattaan luona, ja sinne John alkoi ohjata poikia. Valppain silmin tarkastivat pojat laivan eri koneita ja laitoksia. Oli sentään metkaa olla merillä!
— Kyllä kapteeni teidät kynii, jos vain ilman passia ja lupakirjaa olette laivaan tulleet, naureskeli John. Hän on hiivatin kova mies.