— Ne pyrkivät merelle melkein kaikki pojat sinun iässäsi, sanoi hän. Mutta kun tosi tulee eteen, katoaa halu. Merielämä ei ole leikkiä. Osaatko erottaa edes fregattia kuunarista?
— Osaan, herra kapteeni, sanoi Pelle iloisesti, minä olen oleskellut satamassa siitä asti, kuin jaksoin Södermalmilta kävellä sinne. Ja kun isä eli, kantoi hän minut satamaan.
Kapteeni hymähti. Pojan reipas, vilpitön olento miellytti häntä. Sitten hän kääntyi Ollin puoleen.
— Entä sinä, mikä sinä olet miehiäsi?
— Nimeni on Olli — — tässä poika sävähti punaiseksi, isähän oli kieltänyt häntä käyttämästä omaa nimeään.
— Entä sukunimi?
— Koivu, sanoi Olli hetkisen emmittyään.
— Elävätkö vanhempasi?
Taas epäröi Olli. — Elävät, vastasi hän hiljaa.
Kapteeni pudisti päätään. Poika ei näyttänyt luotettavalta.