Mattson raapaisi jalallaan lattiaa, sieppasi lakin päästään ja esitti asiansa niin kaunopuheisesti kuin mahdollista. Kapteeni kuunteli otsa rypyssä.
— Me laskemme heidät maihin Kööpenhaminassa, jonne poikkeamme lastia viemään, sanoi hän rauhallisesti.
Mattson rykäisi hämillään ja poikien naama venyi huomattavasti.
— Kyllähän se niinkin on, jos saan sanoa sanasen, virkkoi Mattson viattoman näköisenä, että laivapoika, tuo John tolvana, tarvitsee toverin. Hän ei oikein saa tehdyksi töitään.
Kapteeni loi ruorimieheensä tutkivan katseen.
— Näyttää siltä kuin Mattson tahtoisi suositella poikia.
Mattson pyöritti hattua käsissään. — Kas se on nyt niin, että tämä poika — hän laski kätensä Pellen olkapäälle —, on minun hyvän, vanhan ystäväni poika. Flink hukkui Undinen haaksirikossa, jos kapteeni vielä muistaa sen tapauksen.
Kapteeni nyökkäsi päätään. — Muistan kyllä. Se oli surullinen haaksirikko.
— Oli, Flinkin vaimo jäi leskeksi, ja nyt tämä poika tahtoo väkisin merille.
Kapteeni tarkasti Pelleä, joka kesti katseen silmiään räpäyttämättä.