Sinne Ollikin uskalsi eräänä sunnuntaina, kun hän oli saanut uudet vaatteet. Ujostutti lähteä toisten lasten seuraan, mutta ikävä oli sisässäkin istua yksin. Salaa hän toivoi tapaavansa Hillevinkin tai ainakin Heleenan.
Oli kirkas syksyinen iltapuoli. Iloinen parvi poikia ja tyttöjä touhusi kallioilla. Pojat painiskelivat, toiset olivat nappikuoppasilla tai juoksivat natskua harpaten kiveltä toiselle ja silloin tällöin kaatua muksahtaen sateen jälkeen liukkaalle kalliolle. Isommat tytöt istuivat ryhmissä, toisilla oli laulukirjat mukanaan, he olivat juuri tulleet pyhäkoulusta. Niiden joukossa Olli huomasi Hillevin ja Heleenan. Pienemmät tarjosivat nukeilleen näkymättömiä herkkuja porsliini- ja lasisirpaleilta. Muutamat rajuimmat juoksentelivat kilpaa poikien kanssa. Näiden joukossa oli talonmiehen Emma hurjimpia, tummat hiukset silmillä hän hyppeli ja juoksi, kiusoitteli toisia tyttöjä ja nauraa kikatti, niin että kuului kauas.
— Kas suutarinnaskalia, kun on uudessa rustingissa! huusi hän jo kaukaa nähdessään Ollin, joka hitaasti ja näennäisesti välinpitämättömänä asteli leikkipaikkaa kohti. Minä tarvitsen uudet kengät, tules ottamaan mittaa.
Olli hätkähti ja aikoi kääntyä pois. Häntä kiusoitti Emman ja Vilhon alituinen härnäily. Hyvä tuuli, jonka vallassa hän oli lähtenyt kotoa, haihtui. Hän oli iloinnut uusista vaatteistaan, oli katsonut Jokelan pieneen peilirähjään ja tyytyväisyydellä todennut, että hän näytti "melkein herraspojalta". Ja siinä nyt Emma oli heti häntä suutarinnaskaliksi ärhentelemässä. Vieläpä Hillevin kuullen.
Tytöt supattivat jotakin keskenään, sitten Heleena huusi:
— Mitä sinä, Emma, häntä kiusaat. Tule, Olli, tänne meidän joukkoon, täällä on veljenikin.
— Voi suutari sentään, kun räätälit lentää! ivaili Emma ja nauraa virnisteli, niin että valkoiset hampaat kiilsivät ja silmät olivat yhtenä viiruna.
Olli astui epäröiden pikku ryhmän luo. Heleenan veli, Antti, ehdotti, että he rupeisivat polttopallosille. Siihen ei kumpikaan tytöistä suostunut, Hillevin mielestä se oli liian meluava leikki pyhänä, ja Heleenalla oli ahdas hame kainaloista, hän pelkäsi sen repeävän.
— Jätetään mamselit ja mennään poikien reiluun seuraan, ehdotti Antti Tuossa on Vilho ja pari muuta poikaa meidän pihalta. Yhdytään heihin.
Mutta Ollia ei haluttanut mennä Vilhon pariin. Hän pelkäsi uutta härnäilyä ja kiusantekoa. Ja tapella hän ei tällä kertaa tahtonut. Hän mutisi jotakin kipeästä jalasta ja jäi tyttöjen luo, kun Antti lähti.