— Minne menet, Ulla?
Ulla sopersi jotakin epämääräistä. Hädissään hän pudotti maahan paperipussin, jossa säilytti Markille vietävän ruoan.
Minna riensi nostamaan sen ennen Ullaa. Hän katseli ensin pussia ja sitten punastuvaa sisartaan.
— Kenelle sinä ruokaa kuljetat?
Ulla seisoi syyllisen näköisenä.
— Nyt on kaikki hukassa, ajatteli hän.
Minna laski kätensä hänen olkapäälleen.
— Nyt sinä rehellisesti kerrot minulle, mitä metkuja on mielessäsi. Kenelle sinä ruokaa kannat? Huomasin jo aamiaispöydässä, että itse olit syömättä ja kätkit osuutesi.
— Se on salaisuus, sopersi Ulla. — Olen luvannut olla vaiti.
Minna hymyili. — Luonnollisesti se on salaisuus. Eikä sinun tarvitse sitä minulle kertoa. Arvaan itsekin. Sitä et voi estää. Onko eilinen ja tämänpäiväinen omituinen käytöksesi jossakin yhteydessä Markin kanssa?