— Katsopas, jos sinun nyt viulusi tähden täytyisi alistua siihen, mikä mielestäsi on ikävintä, jos sinun täytyisi mennä takaisin Harjulaan. Tahtoisitko?
— Mutta he eivät salli minun soittaa. Jaakko aikoi ottaa viuluni pois. He tahtovat lähettää minut Marttiselle puotipojaksi. Mutta minä en tahdo ruveta kauppiaaksi. En voi seistä siellä myymässä silliä ja saippuaa ja kaikenlaista muuta, mikä haisee niin pahalle. Ja miehet polttavat hirveätä tupakkaa, ja kauppias toruu, ja koko huone on likainen ja pimeä. Oih, en voi, en voi. Tahdon soittaa!
Tässä pojan tasapaino petti. Hän heittäytyi sammalille ja kätki kasvot käsiinsä.
— En tahdo, en voi, hoki hän kyyneliään pidättäen, hammasta purren.
Minna oli laskeutunut hänen viereensä polvilleen. Hän siveli hiljaa pojan hiuksia.
— Tiedätkö, Mark, mitä me nyt teemme? Ensiksikin lopetamme tämän lapsellisen latoseikkailun — sinähän olet jo suuri poika. — Markin poskille kohosivat veret. — Sitten menemme pappilaan. Ja siellä isä kyllä keksii jonkin neuvon. Pyydämme häntä puhumaan oikein kauniisti Harjulan sedälle.
— Setä ei olekaan niin kova, kuului sammaleiden seasta.
— Ja tädille myös. Ja arvaapas, mitä minä aion pyytää? Pyydän, että sinä saisit ainakin pari kertaa viikossa tulla pappilaan soittamaan minun kanssani. Sillä minä soitan hyvin mielelläni, ja me soitamme yhdessä, sinä ja minä, pianoa ja viulua. Soitamme Mozartia, Schubertia ja Chopinia. Mitä arvelet?
Mark oli kohottanut kyyneleiset kasvonsa tyttöä kohti. Hänen silmänsä säteilivät.
— Se olisi hirveän hauskaa.