Huh, kaikkea sitä sattuukin! Mitä ihmeitä hän täällä Tuomaalassa tekee? Ja tunsiko hän Ullan? Kamalaa se olisi. Ullan ensi ajatus oli puikkia pakoon, mutta luotuaan pelästyneen silmäyksen "kreiviin" hän jäi paikalleen.
Oikeastaan tämä ei näyttänyt lainkaan pelottavalta. Ei ainakaan tällä haavaa. Silmissä oli veitikkaa, ja huulien ympärillä värisi, vaikka hän koetti näyttää totiselta.
Tämän huomion tehtyään Ulla rohkaisi mielensä, niiasi syvään ja sopersi:
— Päivää.
Kreivi astui portaita ylös kuistille — aikoiko hän Kristiina tädin luo? Ulla juoksi hänen jälkeensä, niiasi uudestaan ja sanoi:
— Kristiina täti on sairas. Ei sinne pääse.
— Niinkö? Onko hän pahastikin sairas? Kreivi näytti huolestuneelta.
— Ei pahasti. Mutta häntä hierotaan. Minna on siellä sisällä ja kuppari-Manta.
— Onko Minna sisaresi?
— On.