— Täällä vinnillä.
Lotti kapusi ylös kapeita vinnin portaita. Ulla seisoi keskellä pimeätä ullakkoa tomuhiukkasten tanssiessa kirkkaassa valojuovassa.
— Huh, täällä on pimeää, sanoi Lotti.
— Ja kauhean salaperäistä. Muistatko ullakkohuonetta kauniin Helena rouvan linnassa ja salaperäistä Kullenmiestä? Ja nuo portaat ovat aivan sellaiset, että voi kuvitella Esbern Snaren vierähtäneen niistä alas ja taittaneen niskansa.
— Ulla, sinä olet kauhea. Tule heti pois, minusta täällä on kammottavaa.
Mutta kammostaan huolimatta Lotti varovasti astui peremmälle Ullan innostuneena selittäessä:
— Täällä on jännittäviä komeroita ja kummitussoppia ja korkeita pakkalaatikoita, joissa voi nukkua joku kauan sitten kuollut morsian, joka on piiloutunut hääiltanaan, koska hän ei tahtonut mennä naimisiin ruman, vanhan miehen kanssa ja — — —
Lotti kirkaisi.
— Sinä et saa pelottaa minua. Ulla oli lähennyt ovea ullakon perällä.
— Uskallammeko avata tämän?