— Ei, ei, kirkui Lotti. Siellä on varmaan joku. Etkö kuule rapinaa?
— Lotti, kuiskasi Ulla salaperäisellä äänellä. — Sisällä voi olla joku onneton vanki, joka on saanut olla syömättä monta viikkoa. Ehkä pieni lapsi, jonka julma äitipuoli on sulkenut sisään. Me pelastamme hänet, hän on laiha kuin luuranko.
— Ei, ei, älä avaa. Minua pelottaa.
— Lotti, sinä olet sydämetön. Tahdotko, että lapsiraukka nääntyy nälkään ja janoon?
Uljaana, joskin sykkivin sydämin Ulla läheni ovea, Lotti seurasi hänen kintereillään arasti pälyen ympärilleen.
Ulla väänsi lukkoa. Ovi narisi kaameasti.
— Nyt, kuiskasi tyttö ja avasi oven.
Kirkaisu, pakenevien jalkojen töminää, ja Lotti vyöryi kuin pallo alas jyrkkiä portaita hämmästyneen pastorin jalkoihin.
— Hiljempaa, tyttö! Mitä tämä tietää?
Lotti oli niin pökerryksissä, ettei osannut muuta kuin nyyhkyttää. Nolon näköisenä seisoi Ulla alimmilla portailla.