Martta vaipui istumaan lähimmälle tuolille.
— Sinä olet ikuisiksi ajoiksi häväissyt pappilan maineen, voihki hän.
Liisi mutisi nolona: — Bentsiinillähän tahrat pestään.
— Tietäähän sen lapsikin, että hopeat kiilloitetaan liitujauhoilla ja ammoniakilla. Siinä sen näkee, mitä siitä tulee, kun ei ole minkäänlaisia halua käytännöllisiin toimiin. Tule keittiöön pesemään onnettomat lusikkasi kuumalla vedellä.
Heti päivällisen jälkeen saapuivat pastori ja Anna rouva. Nyt saivat lapset poistua, sillä isällä ja äidillä oli vieraiden kanssa paljon sellaista puhumista, mikä ei ollut pikku korvia varten.
Anna oli syvästi liikuttunut tavatessaan lapsuudentoverinsa. Hän oli Ulrikia kymmenen vuotta vanhempi, mutta heillä oli paljon yhteisiä muistoja, sekä suloisia että katkeria. Katkeria vältettiin, mutta ne olivat mukana antaen keskustelulle hillityn, surunvoittoisen sävyn.
Insinööri Hassel oli hienotunteisesti vetäytynyt syrjemmälle. Hän jutteli Minnan kanssa. Hän oli raskasmielinen, mutta älykäs ja tietorikas mies. Minna kuunteli mielenkiinnolla hänen puhettaan.
— Kristiina täti muuttaa piakkoin Kaunialaan asumaan, kertoi Ulrik Schöring. Hän on luvannut auttaa minua ja emännöidä kuin kotonaan. Hän on nuortunut ja virkistynyt päästessään takaisin Kaunialaan. Anna on kai ystävällinen ja tulee sinne nyt pian. Teidän kahden, Kristiina tädin ja Annan, pitää auttaa minua saamaan koti entiselleen.
Anna loi häneen kysyvän katseen. Saiko Ulrik vallita Kaunialassa mielensä mukaan? Insinööri Hassel oli kai antanut hänelle täydet valtuudet.
— Kyllä minä tulen, sanoi hän iloisesti hymyillen ja lisäsi: Jospa äitisi vielä eläisi!