Vieraat olivat lähteneet. Pastori ja hänen vaimonsa keskustelivat vielä kauan vaikutelmistaan. Minna kiirehti Martan luo, joka surkeana makasi kapeassa vuoteessaan. Hänelle oli päivä ollut menetetty taistelutantere.
Minna lohdutti häntä kertomalla vieraista, varsinkin herra Hasselista. Martta kuunteli jännittyneenä.
Miksi ei Minna maininnut sanaakaan Ulrik Schöringistä?
— Muistatko, miten häntä ennen ihailit?
Minna käänsi kasvonsa poispäin.
— Koulutytön hullutuksia. Teet minulle palveluksen, Martta, ellet puhu enää noista ajoista.
NELJÄSTOISTA LUKU
— En todella ymmärrä, miten saamme kaikki työt tehdyksi, valitti äiti. Ranssu on taas lähtenyt kotiin. Tällä kertaa hänen isänsä on lyönyt kirveellä polveensa ja on heikkona sairaana.
— Sepä surullista, sanoi pastori kohottaen hajamielisen näköisenä päänsä kirjastaan.
— Niin, surullista se kyllä on, varsinkin meille. Jos oikein tunnen Ranssun metkut, ei isän polvea vaivaa mikään. Mutta Ranssua tarvitaan kotona heinäniityllä.