— Kissa minä teidän sivistyksestänne, kuului uhmaileva vastaus.
— Sehän on kauheata, kuinka hän on muuttunut, valitti Tyyra. Samassa hän huomasi Heikin, joka seisoi oven suussa tadikko kädessä.
Tyyran ryhti jäykistyi. Hän kääntyi Ullan puoleen.
— Sano hänelle, Ulla, että hän heti pystyttää tikapuut ylisille tai menen kantelemaan sedälle.
— Uskallapas, kuului taaskin Jojun uhkaava ääni. — Uskallapas kannella, Tyyra.
Heikki nauroi niin, että valkoiset hampaat kiiluivat ja silmät säteilivät.
— Hei, Joju, sinusta alkaa mamselli karista. Pääsetkö sieltä?
— Pääsen kyllä.
Joju tarttui kiinni tallin parsiin ja alkoi varovasti hilata itseään alas. Ottaen hyvän vauhdin hän äkkiä päästi otteensa irti ja tulla kupsahti keskelle tyttöparvea. Likainen ja heinänkorsien vallassa hän oli, mutta ylpeä.
— Luulitko minua tyttökoululaiseksi? rehenteli hän Tyyralle.