— Kyllä minun mielestäni isän pitäisi nuhdella Heikkiä, sanoi Martta eräänä päivänä ruokapöydässä. — Hän villitsee pojat vallan tykkänään ja sitten hänen käytöksensä on aivan sopimaton.
— Onko hän uppiniskainen? kysyi pastori tuimasti.
— Ei hän juuri uppiniskainenkaan ole, mutta…
— Onko hän sopimaton puheissaan?
— En minä sitäkään voi sanoa, mutta…
— Hm, nauroi pastori. — En minäkään ymmärrä, mistä häntä oikein nuhtelisin. Hän on kohtelias ja palvelevainen, taitava hän tosin ei ole erinäisissä askareissa. Puutarhatöissä hän on laiska ja haluton, mutta hevoset hän hoitaa mallikelpoisesti. Hänen käytöksensä on tosin aika lailla eroava Ranssun käytöksestä, mutta en oikeastaan tiedä, mistä ottaa kiinni. Hän on raju, mutta ei häijy.
— Hän on ehkä liian tuttavallinen käytöksessään, huomautti äiti. — En minäkään pidä siitä, että tytöt ja pojat alinomaa ovat hänen seurassaan.
— Pojat ovat aina hänen luhdissaan, kun hän on vapaa, sekaantui Tyyra keskusteluun.
— Hän on niin metka, huusi Kaarlo suu täynnä ruokaa. — Ja hän antaa jöötä, niin että vinkuu, suutarin pojille, kun he tulevat meitä kiusaamaan.
— Ei hän pelkää Harjulan Mikkoakaan, kehui pikku Lauri.