Mister Smith oli huolestuneen ja nääntyneen näköinen. Tähystäjä tunsi sopimatonta vahingoniloa.
Englantilainen marssi suoraa päätä pastorin virkahuoneeseen, istuutui tuolille, jonka pastori hänelle sysäsi ja pyyhkäisi pari kertaa otsaansa suurella nenäliinalla.
— Herra pastori, aloitti hän, — minä olla syvästi liikutettu, very unhappy, onneton. The young baron olla poissa, karannut.
Mister Smith lausui tämän jonkin verran kiihtyneellä äänellä, mutta hänen kasvonsa olivat aivan levolliset.
— Nuori paroni? Tarkoitatteko Sarvimäen paronin poikaa?
— Yes.
Mister Smith nyökkäsi murheellisena. Ja sitten hän alkoi selittää. Nuori paroni oli kadonnut kotoa kolme viikkoa sitten. Hän oli ilmoittanut sisarellensa lähtevänsä retkeilemään, ja että oli turha huolehtia hänen puolestaan. Hän oli ollut ahkerassa kirjeenvaihdossa erään koulutoverinsa kanssa, ja arveltiin joistakin merkeistä päättäen hänen lähteneen tämän luokse. Mutta kun sieltä tiedusteltaessa vastattiin, ettei hän ollut siellä käynyt, alettiin kuulustella toisaalta. Mutta toistaiseksi olivat kaikki tiedustelut olleet turhat. Viimein oli heidän ollut pakko kirjoittaa paronille tapahtumasta. Tänä aamuna oli paroni palannut kotiin. Hän oli ollut kovin suuttunut ja kiihdyksissä. Mister Smith oli saanut oikean nuhderyöpyn niskaansa.
Ja poika pysyi yhä kadoksissa. Eikö herra pastori tahtoisi lukea ensi pyhänä kirkossa kuulutusta pojan katoamisesta? Rovasti oli matkoilla, ja häntä oli neuvottu tulemaan herra kappalaisen luo. Tähän asti oli tapahtumaa salattu, mutta nyt ei voitu muuta kuin tuoda se julkisuuteen.
Pastori kuunteli pitkää piippuaan imien englantilaisen kotiopettajan pitkää selitystä, ja hänen kasvonsa kävivät vakaviksi.
Ikävä juttu. Osoitti suurta kurittomuutta ja hurjapäisyyttä nuoressa paronissa. Hän oli jonkun kerran tavannut Sarvimäen paronin pitäjän asioissa. Tämä oli tehnyt rehdin aatelismiehen vaikutuksen, jonkin verran ylpeän ja itsevaltiaan. Todella ikävä pulma. Ja missä taivaan nimessä poika saattoikaan olla?