Hän heitti päänsä taaksepäin ja hymyili silmät ummessa.
— Ja itkeä minä myös tahtoisin, Mark.
Poika katsoi häntä ihaillen. Hän jumaloi Minnaa.
— Mene ulos juoksemaan, Mark, siellä ovat muutkin. Krokettikentällä luullakseni.
— Lähden heti. Mutta Minna, laula minulle ensin pieni laulu.
Minna nyökkäsi hymyillen. Hänen sormensa liukuivat koskettimilla kuin etsien, hapuillen. Viimein hän vienosti alkoi hyräillä.
Laps seutuin outojen, miks sieltä siirryit, oi? Sa kauko-lintunen, ken tänne tiesi toi?
Sydämen liekkiväks sä kylmän kuinka loit? Ylimmäks ystäväks kuink' outo, tulla voit?
Ovi oli hiljaa auennut. Ulrik Schöring ja Fred Hassel seisoivat kynnyksellä. Mark huomasi heidät ensiksi.
Hänen silmäkulmansa rypistyivät. Ensi kertaa hän nyt taas silmästä silmään kohtasi vihatut ratsastajat. Tähän asti hänen oli aina onnistunut välttää heitä.