— Et kai aio ottaa Hildua mukaan? kysyi Ulla ihmetellen Lotilta nähdessään hänen vetävän viheriäistä samettimekkoa nuken ylle.
— Tietysti. Hildu on jo siksi vanha, että voi päästä mukaan. Muut nuket jätän kotiin.
— Minä en usko, että nukkeja voi viedä kirkkoon, sanoi Ulla. Sinun pitää muistaa, että isä nyt on pappi ja meidän täytyy käyttäytyä arvokkaasti.
— Minä en jätä Hildua kotiin, kuului Lotin itsepintainen vastaus.
— Hevoset ovat valjaissa, huusi Kaarlo ovella.
Nelipyöräisiin trilloihin, jotka isä oli ostanut edellisen papin leskeltä, asettuivat isä, äiti, pojat ja Lotti. Hildun riisti itkevän äitinsä sylistä Martta varsin kovakouraisesti.
Ulla ja Liisi asettuivat nappularattaille, Ranssu ajomiehenään. Martta jäi kotiin huolehtimaan päivällisestä.
Ullan sydän tykytti niin kovasti, että hän luuli muiden kuulevan, kun hän äidin jäljessä ja sisarusten seuraamana astui pitkin kirkon käytävää ja asettui papin penkkiin, jossa vanha ruustinna jo ennen heitä istui ja ystävällisesti nyökäyttäen teki tilaa.
Miten juhlallista oli täällä kaikki — vanha, valkoinen kirkko, kullalla silattu saarnastuoli, matalat lehterit, kirkasvärinen alttaritaulu, joka kuvasi Jeesuksen ristiltäottamista.
Urut soivat, pappi astui alttarille hitain, arvokkain askelin.