— Ehkä Mooses setä voisi auttaa, kuului Liisin ääni oven luota. Hän oli keskustelun aikana toisten huomaamatta pujahtanut sisään.
— Harjulalaiset ovat liian saitoja, vastusti Martta.
— Nyt kai minä en voi syksyllä päästä kouluun, pääsi Liisiltä soinnuttomasti. — Pellavatkin kasvavat niin huonosti.
Sade rapisi ikkunoita vasten. Ääneti, pää painuksissa, harmaiden ajatusten vallassa istuivat tytöt. Köyhyyden taakka painoi raskaana heidän hentoja hartioitaan.
Ovi aukeni. Äiti astui sisään. Yksi ainoa silmäys tyttäriin riitti selvittämään hänelle mielialan. Hänen omilta väsyneiltä kasvoiltaan katosi huoli ja suru kuin poispyyhkäistynä. Levollisesti hän astui kangaspuiden ääreen.
— Sinä olet kutonut jo pari kyynärää tänään, Minna, sanoi hän iloisesti. — Katsopas vaan, sinusta tulee vielä hyvä kutoja. Mutta tuon keskimmäisen punaisen juovan minä panisin kapeammaksi. Vai mitä Martta arvelee?
Tytöt katsoivat hämmästyneinä äitiin. Kuinka hän saattoi olla niin levollinen?
Äiti vastasi kärsivällisesti hymyillen heidän sanattomaan kysymykseensä.
— Tyttöseni, sanoi hän lähestyen heitä ja sivellen Liisin hiuksia otsalta.
— Oletteko unohtaneet, että Jumala on taivaassa?