* * * * *
Äiti koetti parastaan, mutta painostava mieliala ei ottanut hälvetäkseen kodin piiristä. Se tunkeutui kaikkialle, pastorin työhuoneeseen, missä hän istui laatien suunnitelmia, jotka seuraavassa silmänräpäyksessä hylättiin, pujahti saarnaan, jota hän sunnuntaiksi valmisti, se sumensi Jumalan rakkauden, vääristi Hänen evankeliuminsa.
Jokainen kodin jäsen kärsi. Minna kutoi kangasta ääneti, kasvoilla jäykistynyt ilme, hänen hilpeä laulunsa oli vaiennut, Martta raatoi askareissaan kymmenkertaisesti, laski ja säästi.
— Vartioi joka suupalasta, jonka syömme, valitti Lotti.
Liisi oli kadottanut lukuhalunsa, nyt kun kouluunpääsytoiveet olivat niin vähäiset, murjotti ja oli ärtyinen. Tyyra tarkasti viisain silmin jokaista erikseen, hänen ei koskaan ollut tarvinnut kokea rahahuolia, mutta hän tunsi vaistomaisesti painajaisen läsnäolon. Ulla oli harvinaisen hiljainen. Hänen aivonsa askaroivat kuumeisesti. Milloin hän odotti äkkiarvaamatonta rahalähetystä tuntemattomalta taholta, milloin teki rohkeita päätöksiä mennä Harjulaan tai Kaunialaan herra Hasselilta pyytämään lainaksi rahoja, jotka hän kyllä kerran kuuluisaksi kirjailijaksi tultuaan maksaisi takaisin.
Toistaiseksi hän ei ollut suuria suunnitelmiaan toteuttanut. Rohkeus petti viime hetkessä.
Ja yhä satoi. Vihmoi pientä tiheätä sadetta, kaikki oli harmaata, toivotonta.
Äiti laski käsistään Liisin liinavaatteet, joita hän oli korjannut, ja tuijotti ulos harmauteen. Hänen kalpeat kasvonsa saivat päättävän ilmeen.
Tänään se oli tehtävä. Sitä ei voinut enää sysätä. He kärsivät kaikki, isä, vanhemmat tyttäret ja lapsetkin.
Hän nousi, meni hiljaa eteiseen, puki sadetakin ylleen ja lähti ulos.