— En tahtoisi jättää isää nyt, kun hänellä on vaikeuksia, sanoi äiti. Te nuoret voitte lähteä.
Tähän ei pastori millään suostunut. Äidin oli lähdettävä, hän tarvitsi virkistystä. Minna ja Martta kilpailivat kumpikin siitä, kumpi jäisi kotiin.
— Te lähdette kumpikin, sanoi isä. Tunnettehan siksi hyvin Kristiina tädin, että hän pahastuu, ellei hänen kutsuaan noudateta. Riikka pitää kyllä huolen talosta, ja Liisi jää hänen avukseen. Nuoremmista pääsee Ulla mukaan, ellei Tyyra mahdollisesti tahdo lähteä.
Tyyra kieltäytyi kohteliaasti. Hän ei tiennyt, mitä äiti siitä sanoisi. Ja sitä paitsi hän ei voinut jättää Jojua yksin.
Ulla oli ylen onnellinen istuessaan vaunuissa Martan vieressä vastapäätä äitiä ja Minnaa. Pitkästä aikaa tuntui elämä taas kevyeltä.
Kuka tietää, mitä seikkailuja kohti he ajoivat! Ulla lähti pienimmällekin matkalle siinä mielessä, että jotain ihmeellistä ja satumaista tapahtuu juuri sillä retkellä.
Matka suoritettiin äänettömyyden vallitessa. Silloin tällöin vain Ulla ja Martta vaihtoivat jonkun sanan. Äiti ja Minna istuivat ajatuksiinsa vaipuneina. Minnan kasvoilla oli jäykkä, luoksepääsemätön ilme.
Kristiina täti oli portailla vastassa, kun vaunut ajoivat perille. Hänen leveät, voimakkaat kasvonsa loistivat hyväntahtoisuutta ja vilpitöntä iloa. Sydämellisesti hän sulki Annan syliinsä.
— Tervetuloa Kaunialaan, Anna Schöring.
Annan kasvot kirkastuivat. Hän ojensi hymyillen kätensä Ulrikille, joka myös oli rientänyt vastaanottamaan vieraita.