Vanha neiti kääri käsityönsä kokoon ja veti tuolinsa lähemmäksi Marttaa.
— Teillä on siis rahahuolia, ja niitä ei uskota Kristiina tädille, perheen vanhalle ystävälle. Niin, niin, ajatellaan kai — mummo on vanha ja köyhä, ei hän kuitenkaan voi auttaa.
— Mutta täti kulta — täti erehtyy, Martta säikähtyi tädin tuikeata ääntä. Hetkisen hän vielä epäröi, sitten hän vieritti kuormansa tädin kuultavaksi.
Kristiina täti hieroi silmälasejaan.
— Kaksituhatta markkaa! Entä mistä isä luulee saavansa rahat?
Martan pää painui alas.
— Hän on kyllä koettanut saada kaupungista lainaa. Mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Olemme koettaneet kääntyä Kemellien puoleen. Mutta se oli turha yritys.
— Kemellien puoleen, huudahti Kristiina täti tulistuen. — Sen olisi voinut ennakolta teille sanoa. Mooses ehkä lainaisi, Elviira ei koskaan.
Hän mietti hetkisen.
— Suo minun järjestää tämä asia, sanoi hän levollisesti.