Hänen katseensa osui Marttaan. Tyttö seisoi kyynelsilmin hymyillen, onnellisena katsellen vanhempiaan. Ja siinä samassa selvisi äidille tyttären omituisen salaperäinen käytös, joka häntä oli viime päivinä ihmetyttänyt.
— Martta, sinä tiesit tästä?
Martta heittäytyi äidin syliin.
Kuinka hän olisi voinut salata vanhemmilta jotain? Pastori ja hänen vaimonsa saivat täyden tunnustuksen.
He olivat syvästi liikuttuneita.
— Rakas kelpo Kristiina täti!
KAHDESKYMMENES LUKU
Elettiin kesän viimeisiä viikkoja. Puutarhassa georgiinit ja asterit loistivat kirjavassa väriprameudessaan. Täysinäiset elokuhilaat pellolla lupasivat viljaa talven varaksi. Kevättouot hohtivat kellertävinä, karviaismarjapensaat ja omenapuut houkuttelivat pikkupoikia luvattomille teille.
Pappilassa päivät kuluivat alituisessa kiireessä. Pellava oli nyhdettävä, marjat korjattava, elo puitava.
Ja kaiken lisäksi sekä Minna että Liisi laitettava kuntoon syksyyn mennessä.