— Hän syötti äsken kanoja takapihalla, kertoi Ulla.
Lottia ei näkynyt missään. Henrik naurahteli, hän tunsi pikku tytön oikut.
— Sepä ikävä, etten tapaa Lottia, huokasi hän ja istuutui lastenhuoneen pitkälle pöydälle. Hän otti taskustaan pienen käärön. Minulla oli hänelle pieni tuominen.
Vaatesäiliön ovi aukeni raolleen, pieni käsi piteli sitä.
— Täytyy lähteä kotiin vähitellen, jatkoi Henrik luotuaan silmäyksen oveen. Sanokaa Lotille terveisiä. — Käärö suljahti takaisin taskuun.
Vaatesäiliön ovi aukeni selälleen, ja Lotin vaaleakiharainen pää tirkisti esiin.
— Tuolla hän on, huusivat pojat. Hän on mennyt piiloon.
Hämillään, kiharoitaan ravistaen pujahti Lotti kädet silmillä esiin. Kesti kauan ennen kuin hän suvaitsi lähestyä Henrikiä.
Tämä oli uudelleen ottanut käärön taskustaan ja avasi sen.
— Lotti, tule katsomaan.