— Älä ole hätäinen, Anna. Minä pääsen kyllä itse. Kunhan vain löydän keppini. Siinä se onkin. Kas niin, ojenna nyt kätesi. Varovasti, varovasti. Voi, voi, Anna, sinä olet aivan yhtä hätäinen kuin ennen tyttönä.
Hitaasti ja varovasti pääsi vanha neiti viimein maahan. Tuntiessaan vakavan maakamaran jalkainsa alla hän huoahti helpotuksesta ja kääntyi pastorin puoleen.
— Kiitos kyydistä. — Mutta hyväinen aika, ridikyylini, missä on ridikyylini? Se on varmaankin pudonnut. Siinä olivat silmälasini. Ilman niitä en näe mitään.
Alkoi kova etsintä, jonka kuluessa Kristiina täti voihki ja hätäili. Viimein Martta, joka myös oli rientänyt pihalle, löysi vanhan mustan laukun jalkapeitteen alta. Kristiina täti vastaanotti kaivatun aarteensa kiihtyneenä.
— Kiitos. Pelkäsin sen jo pudonneen ajopeleistä. Ja nyt vielä huivini, kas niin, nyt olen valmis astumaan sisään.
Pastori ojensi käsivartensa vanhalle tädille. Hän oli tavallisen miehen mittainen, mutta Kristiina täti oli vielä pitempi. Suorana ja komearyhtisenä hän astui, toisella kädellä nojaten keppiinsä. Pastorin rouva ja lapset seurasivat jäljestä. Äiti hellästi hymyillen, lapset hämillään. Vanha täti oli heistä perin omituinen. Hän ei ollut tervehtinyt ketään, tuskin luonut heihin katsettakaan.
Eteiseen päästyään Kristiina täti alkoi vapautua päällysvaatteista suurella huolella. Hän irroitti päästään pienen mustan hatun, joka kuminauhalla oli kiinnitetty leuan alle, puhalsi siitä tarkoin jokaisen tomuhiukkasen, silitti harsoa, kunnes siitä rypyt olivat oienneet ja laski molemmat esineet varovasti hyllylle. Päällystakkinsa hän ojensi Martalle:
— Tämän sinä kai harjaat, hän sanoi. Puhdista liepeet hyvin.
Sitten hän otti ridikyylistä esille mustan pitsipäähineen, ravisti sitä tuokion ja laski sen sitten harmaille, sileäksi kammatuille hiuksilleen. Senjälkeen hän irroitti hametta kannattavan kuminauhan vyötäisiltä, kääri sen huolellisesti kokoon ja pisti laukkuunsa. Ja viimein hän kääntyi isäntäväkensä puoleen. Hänen suuret, hiukan kulmikkaat kasvonsa loistivat älyä ja hyvyyttä. Hoikan, hennon Annan hän sydämellisesti veti luokseen.
— Olen niin iloinen, pikku Anna, kun olen saanut sinut tänne. Kiitos siitä, että lähetit miehesi minua hakemaan.