— Mutta, täti, mikä pukuasi vaivaa? Olethan yhtä hieno mustassa silkkipuvussasi kuin kuka hyvänsä.
Kristiina täti nauroi makeasti.
— Niin, niin, kuka sitä uskoisi. Tämän silkkihameen teetin Elviira Kemellin häihin — siitä on nyt kaksikymmentäkolme vuotta. Hame ja minä sopeudumme hyvin, mutta Elviira Kemelliä en mielelläni tapaa. Hän ja hänen hieno sisarensa kohtelivat tunnottomasti Oliviaa, joka oli heidän oikea serkkunsa. Olen sanonut heille siitä suorat sanat, ja siitä he eivät pitäneet.
Anna ja pastori vaihtoivat leikillisen silmäyksen. He tunsivat Kristiina tädin "suorat sanat". Hän oli arvosteluissaan säälimätön, jos hänen tarkan tarkkaa oikeudentuntoaan loukattiin.
— Teillä on siis kireät välit, kuten sanotaan, Harjulan väen ja Örnfeltien kanssa.
— En pidä kitsaista, kovasydämisistä ihmisistä, sanoi Kristiina täti lyhyesti.
Martta oli keskustelun aikana tuonut sisään kahvitarjottimen.
— Jos Kristiina täti on väsynyt eikä halua tavata ihmisiä, sanoi hän punastuen rohkeuttaan, voisi hän ehkä levätä vierashuoneessa sen aikaa kuin muut vieraat ovat täällä.
Kristiina täti loi lasiensa takaa kiinteän katseen puhujaan.
— Käytännöllinen tyttö, sanoi hän. Se ihmetyttää minua, Anna, sillä sekä sinä että miehesi olette kovin epäkäytännöllisiä.