Martan nuorille kasvoille levisi huolestunut ilme.
— Niinkö sinusta? Katso, äiti on saanut tehdä työtä aika tavalla. Olen kyllä koettanut auttaa häntä, mutta kun minun täytyi ottaa puhtaaksikirjoitustyötä tuloja kartuttaakseni, on äidin suureksi osaksi yksin pitänyt hoitaa taloutta. Liisi auttoi minua kirjoitustyössä, ja Ulla on kovin lapsellinen.
Minna huokasi ja kohotti käden silmilleen.
— On hirveää olla köyhä.
— Älä pane pahaksesi, Minna, lohdutti sisar. — Nythän kaikki näyttää valoisammalta. Ihanaa on, että isä suostui hakemaan tänne kappalaiseksi ja että hän pääsi.
— Niin, Minnan kasvot vilkastuivat, — nyt kai on parempi.
— Ensimmäinen vuosi on tietysti raskas. Täytyy hankkia niin paljon uutta, työkaluja ja muuta. Kunpa vain isä antaisi äidin ja minun hoitaa puustellin. Kaikki käy kyllä hyvin, kun ei hän, isä rukka, pääse liiaksi sekaantumaan maanviljelykseen.
— Mutta Martta! Minnan ääni oli lievästi moittiva.
— Niin, sinun mielestäsi en puhu kyllin suurella kunnioituksella isästä. Mutta jos olisit minun sijassani — — — Ei, ei, minun ei pidä puhua mitään. Sanon vain, mitä enemmän rakas isämme antautuu seurakunnan hoitoon ja papillisiin tehtäviin, sen edullisempi puustellin hoidolle.
Ovelta kuului koputus, ja Liisin pää pilkisti esiin.