Molemmat vanhemmat sisarukset valvoivat vielä kauan kuuleassa kesäyössä. He juttelivat puoliääneen nauttien toistensa läsnäolosta, paljastaen tunteensa arasti ja teeskentelemättä, kuten nuoret tytöt heidän iällään tekevät. Minna etupäässä puhui kertoen kokemuksiaan, Martta kuunteli, pujottaen keskusteluun silloin tällöin omia johtopäätöksiään ja elämän totuuksia, jotka vanhemman ihmisen suussa olisivat vaikuttaneet väsyttäviltä, niin epäitsenäisiä ja kuluneita ne olivat, mutta nuorten huulien lausumina niissä oli oma pikkuvanha, herttainen sävynsä.
Tytöt olivat jo hetken aikaa maanneet kapeissa puusängyissään, kun Minna kohosi kyynärpäänsä nojaan ja miltei kuiskaten kysyi:
— Nukutko, Martta?
Martan vuoteesta kuului epämääräistä mutinaa, josta hyvällä tahdolla saattoi erottaa: — En vielä.
Minna nousi vuoteestaan ja istuutui Martan sängyn jalkopäähän peitteeseensä kietoutuneena.
— Voitko kuvitella, alkoi hän, minulla oli matkalla seikkailu.
Siinä samassa oli Martta valveilla. Kaikki mikä vähänkään vivahti romantiikkaan kiinnitti hänen mieltään.
— Kerro, pyysi hän.
— Oh, sitä ei oikeastaan voi kertoa. Se sulaa käsiin, kun alkaa käyttää sanoja. Mutta jos sinua huvittaa — — — Satuin junassa samaan vaunuosastoon kuin muuan toverini Haminan tyttöopiston ajoilta. Vastapäätä meitä istui muuan ulkomaalaiselta näyttävä herrasmies, joka luki englanninkielistä sanomalehteä. Englantilainen tai amerikkalainen, arvelimme me ja puhuimme aivan vapaasti. Kun sitten nousin asemalla junasta, käännyin asemavirkailijan puoleen kysyen, tiesikö hän neuvoa jotakuta ajomiestä Pikkupappilaan. Mies, joka meidän kesken sanoen näytti omaavan verrattain hidasliikkeisen älykoneiston, ei osannut sanoa muuta, kuin että Pikkupappilaan oli viisi virstaa maantietä ja neljä oikotietä myöten. Seisoin siinä matkatavaroitteni keskellä neuvotonna kuin turvaton emigrantti, kun kuulin syrjästä kohteliaan: "Jos suvaitsette, neiti."
Sanat lausuttiin englanniksi murtaen, ja kun hämmästyneenä käännähdin, näin edessäni pitkän, laihan herrasmiehen, saman, joka oli matkustanut kanssani Helsingistä ja jota luulimme ulkomaalaiseksi. Katselin häntä ylhäisen kylmästi, kuten nuoren, hyvin kasvatetun tytön tulee katsahtaa tuntemattomaan herrasmieheen, kohotin isoisä Schöringiltä perimiäni kulmakarvoja ja vedin suupieleni alaspäin Alma tädin tyyliin. Mutta ylhäiset eleeni eivät häneen huomattavasti tehonneet.