Koska Elviira rouva oli pastorin rouvan nuoruudenystävä ja tavallaan laski olevansa sukuakin Schöringeille, oli Pikkupappilan ja Harjulan välillä syntynyt jonkinlainen, ellemme juuri sano sydämellinen, niin ainakin tuttavallinen suhde. Nuoret olivat samanikäiset ja ystävöityivät pian, Mooses herra käväisi tuon tuostakin pappilassa polttamassa piipullisen, ja siellä kuunneltiin mielellään hänen kokeneita neuvojaan maanviljelyksessä, sillä Harjula oli parhaiten viljeltyjä tiloja pitäjässä. Ja pelloista ja niityistä puhuttaessa kävi vaitelias Mooseskin oikein kaunopuheiseksi. Rouvat seurustelivat harvemmin. Elviira rouvan mielestä ei Anna likimainkaan vastannut pappilan emännälle asetettavaa mittapuuta, eikä Anna liioin viihtynyt itsetietoisen, kalsean nuoruudenystävänsä seurassa. Sen lisäksi hän ei milloinkaan voinut unhottaa, etteivät Harjulalaiset olleet millään tavalla tukeneet Schöringejä, kun Kauniala vielä olisi ollut pelastettavissa. Olivat vain pudistaneet päätään ja kuitanneet tapahtuman itsevanhurskaalla:
— Mitä me sanoimme! Sellainen elämä ei lopu hyvin.
Ja Ulrikin he olivat antaneet lähteä maasta auttamatta häntä eteenpäin pienimmälläkään tavalla.
Syy oli Elviiran, sen Anna tiesi. Mooses oli hyväsydäminen, hän olisi kyllä auttanut.
Ja Elviira oli kuitenkin Olivia Schöringin serkku.
Liisi ja Ulla tapasivat talon naiset matalassa puolipimeässä arkihuoneessa. Elviira rouva punnitsi villoja, ja tytöt erottivat mustat villat valkoisista. Harjulan lampaat olivat kuuluisat pitkistä ja pehmeistä villoistaan, ja ylpeydellä Elviira täti niitä tytöille näyttikin.
Päästyään suunvuoroon Liisi niiaten toi esille äidin kiitokset lainasta ja laski pirran pöydälle.
Elviira täti tutki pirtaa joka puolelta ja laski sen sitten miltei pettyneenä käsistään. Olisi ollut niin Annan tapaista antaa palvelijain rikkoa pirta. Olipa onni, että se tuli ehyenä takaisin.
— Minä jo ihmettelinkin, missä se pirta viipyy, puheli hän. — Sanoin juuri tänään Miilille ja Naimille: Tytöt, sanoin, huomenna teidän on mentävä pappilaan tiedustelemaan meidän pirtaa. Ei ollut tarkoitukseni lainata sitä niin pitkäksi aikaa. Pirta on muutenkin sellainen kapine, jota ei mielellään toisille lainaa.
— Kyllä äiti jo viikko sitten huomautti meille, että pirta olisi vietävä takaisin, sanoi Liisi.