— Kirjoitan sukuluetteloa Hohenstaufeista.
— Anna palttua Hohenstaufeille ja tule minun kanssani metsään, pyysi Ulla. En ymmärrä, kuinka jaksat aina puuhata historiallisten henkilöiden ja kaikenlaisten muitten kuivien olioitten parissa. Sinä homehdut vähitellen.
Liisi loi älykkäät harmaat silmänsä sisareen.
— Sinä, Ulla, rakastat metsää ja eläviä ihmisiä, minä rakastan kirjojani. Kaikki se, mikä oli ennen meitä, herättää mielenkiintoani.
— Hohhoo, huokasi Ulla, kunpa olisi jo huomispäivä! Ajatteles, kuinka hirveän hauska, että Tyyra ja Joju tulevat jo huomenna.
— Minusta ei ole ollenkaan hauska. Tuollaiset pääkaupunkilaiset ovat tavallisesti hyvin olevinaan ja koppavia.
Ullan iloinen ilme hävisi.
— Mutta hehän ovat sukulaisiamme.
— Olkoot vaan, ei se muuta asiaa. Örnfeltit ovat varakkaita, me olemme köyhiä. Ja sen saamme kyllä tuta, ole varma siitä.
— Mutta Liisi, puuttui Martta puheeseen, on väärin, että maalaat heidät mustiksi jo ennakolta. Tyyra ja Joju ovat pääkaupunkilaislapsia ja arvattavasti hemmoteltuja, mutta sinulla ei ole mitään oikeutta arvostella heitä, ennen kuin olet heidät nähnyt.