— Onko tämä sinusta kaunis? kysyi hän, ja hänen oma äänensä kuulosti hänen korvissaan luonnottomalta. — Se on ommeltu Jaavakanavalle.
Tyyra loi välinpitämättömän katseen liinaan.
— Miksei, sanoi hän, — meillä on palvelijainhuoneessa melkein samanlainen. Sisällä emme luonnollisesti käyttäisi näin räikeitä värejä. Mutta tässä ympäristössä se kyllä menee mukiin.
Ulla oli mykistynyt. Tyyran ylhäisen huolimaton ääni masensi hänet.
— Oliko sinusta hauska tulla maalle? aloitti hän hetkisen kuluttua keskustelun uudelleen.
Tyyra oli heittänyt hartioilleen vaaleanpunaisen kampausviitan ja harjasi pitkiä, kiiltävänmustia hiuksiaan. Ullan kysymyksen kuultuaan hän jäi seisomaan harja kädessä ja loi ynseän katseen Ullaan.
— Hauska? Olisiko sinusta hauska, jos sinut erotettaisiin kaikista hyvistä ystävistäsi ja saisit lähteä hienosta, mukavasta kodistasi ventovierasten luo? Niin juuri — ventovierasten luo. Sillä vaikka olettekin meille jollakin lailla sukua ja vaikka Elviira täti, äidin sisar, asuu Harjulassa, olen aivan vieras teille kaikille. Ja isä ja äiti lähtevät Sveitsiin eivätkä ota minua mukaansa. Se on kovaa. Sydämeni murtuu siitä.
Hän heittäytyi istumaan kiikkutuoliin ja näytti niin onnettomalta, että Ullan teki pahaa häntä katsellessaan.
Samassa aukeni ovi ja Lotti astui sisään Ullan Berengaria toisella, oma Hildunsa toisella käsivarrellaan.
— Ulla, sanoi hän moittivasti. Et taaskaan ole tuonut Berengariaa sisään leikkituvasta. Se olisi varmaan saanut jäädä sinne koko yöksi, ellen minä olisi sitä huomannut ja tuonut sisään.