Tyyra pyyhki kyyneleet silmistään ja katseli Lottia, joka ojensi nukkea Ullalle.
— Mitä! huudahti hän. Vieläkö te leikitte nukeilla? Suuret tytöt! Ulla, kuinka vanha sinä olet?
— Kaksitoista vuotta, mutisi Ulla.
— Taivas! Ja onko tuo kuvatus sinun nukkesi?
Ulla silmäili Berengaria rukkaa. Se oli todella ruma. Nenä oli kulunut miltei kokonaan pois ja tukasta, joka joskus oli ollut vaalea ja kiharainen, oli jäljellä vain joku takkuinen suortuva. Katkenneesta jalasta tippui sahajauhoja.
— Se on minun vanha nukkeni, sopersi hän häpeissään. — Vie pois se, Lotti, en minä siitä välitä. Miksi toit sen tänne?
Lotti otti hyljätyn nuken ja painoi sen sydäntään vastaan.
— Tätä ei Berengaria ikinä anna anteeksi sinulle, Ulla, sanoi hän hitaasti ja painokkaasti.
Tyyra puhkesi nauramaan.
— Hän on mainio. Luulenpa, että hän loukkaantui neiti Berengarian puolesta.