Niemelän rouvaa alkoi yskittää.
— Kas, kun olin aivan unohtaa esittää sinulle lapseni, Alma. Tämä tässä on vanhin poikani Samuli, tuli keväällä ylioppilaaksi, ja tässä on Viivi.
Samuli kumarsi kömpelösti, ja Viivi niiasi silmät maahan luotuina. Samulilla oli älykkäät, kalpeat kasvot, Viivi oli kesakkoinen ja laiha, mutta terhakan näköinen.
— Nuoret ovat krokettikentällä. Menkää tekin sinne, sanoi pastorin rouva. Ja, Viivi kulta, pyydä Marttaa tänne.
— Ajatelkaas, sanoi Niemelän rouva tyhjennettyään kaksi kupillista kahvia. — Ajatelkaas, mitä Verner kuuli eilen kaupungissa. Kas, minne minun käsityöpussini joutui?
Kotvasen etsittyään hän löysi kuluneen käsityöpussinsa tuolin alta. — Otin käsityötä mukaani, kun ajattelin, että Anna ehkä tahtoo pitää meidät illallisen yli. Tulee niin harvoin täällä käydyksi, kun matka on pitkä.
— No, mitä Verner kaupungissa kuuli? kysyi Elviira rouva kärsimättömästi.
Hilda rouva veti sukankutimen esiin pussista, ja saatuaan silmän puikkoon hän alkoi:
— Niin, kuulkaapas, kun kerrottiin, että Ulrik Schöring muka on nähty siellä.
— Ulrik Schöring!