— Ei saa vihata. Koeta tehdä, niinkuin minä aina teen, kun olen oikein pahalla tuulella ja johonkin suuttunut. Heittäydy tuohon sammaleille pitkällesi, sulje silmäsi ja kuuntele puiden suhinaa. Sitten kuiskaat hiljaa:
"Metsien kaukainen sini."
— Onko se jokin loitsuluku? kysyi Mark. Jokin manaus pahalle hengelle?
— Ei, ei. Se on vain taikasana, joka rauhoittaa mielen. Luin sen kerran eräästä kirjasta. Kas näin se tehdään.
Tyttö heittäytyi pitkälleen lattialle, kohotti käsivartensa pään yli ja lausui hiljaa, uneksivasti, silmät ummessa:
"Metsien kaukainen sini."
Mark oli tehnyt samoin kuin Ulla. Sanat kuiskattuaan hän kääntyi Ullan puoleen.
— Entä sitten?
— Hiljaa, nyt kuulet metsän suhisevan, kaukaa, kaukaa tulee tuulen henki. Kuuletko?
Kesätuuli heilutti ladon kattoa varjostavia kuusenlatvoja. Molemmat lapset makasivat hiljaa henkeään pidättäen suljetuin silmin.