Ei kai Joju huomannut? Ja jos huomasikin, ei se haitannut. Itse hän usein kätki sokeria ja leipää taskuihinsa antaakseen hevosille.
— Sinähän olet tänään kovin nälissäsi, Ulla, sanoi äiti, kun Ulla hiljaisella äänellä pyysi neljättä leipäviipaletta. Ulla punastui. Hän oli todella nälkäinen, ja suurimman osan päivällisestään hän oli säästänyt Markille.
— Ulla ja Liisi, tulkaa puutarhaan herneitä poimimaan, sanoi Martta päivällisen jälkeen. — Me aiomme tänään ripustaa sokeriherneitä kuivumaan.
Tytöt tekivät tyytymättömiä vastaväitteitä.
— Ei lainkaan vastustella, sanoi Martta päättävästi. — Liisi on koko aamupäivän maleksinut sisässä lukemassa ja Ulla on juoksennellut metsissä. Nyt tehdään työtä. Eikö niin, äiti?
— Luonnollisesti, myönsi äiti. Totelkaa nyt vain napisematta. Tuossa on vasu kumpaisellekin.
— Tule sinäkin, Tyyra, koetti Liisi houkutella.
Tyyra väänsi pienen punaisen suunsa vastahakoiseen nipistykseen ja pudisti päätään.
— Tulisin kovin mielelläni, sanoi hän ystävällisesti, mutta minun täytyy kirjoittaa kirjeitä.
— Sinä kirjoitat aina kirjeitä, kun sinua pyydetään tekemään jotain vastenmielistä, sanoi Liisi.