— Todellako? Tyyra näytti kovin hämmästyneeltä. — Katso, minulla on hyvin paljon ystäviä, ja tiedäthän, että hyvin kasvatettu ihminen vastaa kirjeisiin, joita hänelle kirjoitetaan. Se kuuluu sivistykseen.
Liisi kohautti olkapäitään.
— Sormiani kihelmöi tuo Tyyran "hyvin kasvatettu". Jospa hän joskus edes suuttuisi, mutta hän on aina yhtä kohtelias ja hillitty, torui hän Ullalle astuessaan vasu käsivarrellaan puutarhaan.
— Hän on todellakin hyvin kasvatettu, huokasi Ulla, joka yhä ihaili Tyyraa, joskaan ei enää niin sokeasti.
— Teeskentelijä hän on, itsekäs ja hemmoteltu olio. Pidän paljon enemmän Jojusta, vaikka hän on vallaton ja juonikas.
Liisi ja Ulla poimivat nyreinä herneitä. Liisi oli jättänyt kirjansa jännittävimpään kohtaan, siihen, missä Regina von Emmeritz saa tiedon Kustaa Aadolfin kuolemasta. Ulla puolestaan oli kuin tulisilla hiilillä. Hän ei vielä ollut ennättänyt tyhjentää taskuaan. Mitä jos käärö putoaakin maahan ja Liisi huomaa sen! Hänen liikkeensä kävivät varovaisiksi ja kömpelöiksi, kumartuessaan hän joka kerran painoi kädellä esiliinan taskua. Ellei Liisi olisi ollut niin kiintynyt omiin ajatuksiinsa, ei sisaren omituinen käytös olisi jäänyt häneltä huomaamatta. Mutta suuresti häntä hämmästytti, kun Ullan vasu oli herneenpalkoja täynnä, silloin kun hänen omansa vasta oli puolillaan.
— Kas, joko sinä olet valmis, huudahti hän. Mikä sinuun nyt meni, kun olet noin harvinaisen joutuisa?
Ulla loi epäröivän katseen Liisiin. Mitä jos kertoisi hänelle Markista. Liisi osasi mainiosti säilyttää salaisuuksia, aivan toisin kuin Martta, joka oli tihkuva kuin seula. Tuokion hän punnitsi. Sitten hän muisti Markin sanat: "Et kai aio kieliä?"
Hän kääntyi nopeasti poispäin jättäen Liisin tuskaisen näköisenä riipimään palkoja.
Ulla juoksutti vasunsa keittiöön, mutta juuri kun hän oli poismenossa, huomasi Martta hänet ja komensi: