Syntyi lyhyt äänettömyys, jonka kuluessa Mark söi. Ulla katseli ääneti ihmetellen, miten sirosti ja hienosti poika osasi syödä, vaikka hänen täytyi tyytyä pelkkiin sormiin veitsen ja kahvelin asemesta.
— Ja nyt seikkailemaan, sanoi Mark karistellen viimeisenkin murun vaatteiltaan. — Viulu mukaan ja sitten matkaan.
— Mutta jos sattuu joku Harjulalaisista tai muu tuttava sinut näkemään?
— Pitäisi oikeastaan pukeutua valepukuun, virkkoi Mark otsa rypyssä.
Ulla hypähti pystyyn.
— Kuule, minä käyn noutamassa sinulle jonkun puvuistani.
— Tytöksikö pukeutuisin? Ei, se on noloa.
Mutta Ulla oli ihastuksissaan.
— Vaihdetaan nyt heti pukuja. Me voimme aivan hyvin olla mustalaispoika ja mustalaistyttö. Se on hirveän romanttista, eikä kukaan tunne meitä silloin.
Markin myöntymystä odottamatta hän syöksyi ulos ladosta, piiloutui pensaikkoon ja riisui nopeasti hameensa.