— Kas tässä sinulle! huusi hän, ja Mark näki paljaan ruskean käsivarren kiidättävän latoon vaatemyttyä.
Ladon ovesta lensi hyvin kuluneet housut ja takki.
— Siinä saat, mutta en minä tästä pidä, huusi Mark ladosta.
Tuokion kuluttua seisoi ladon edustalla kaksi varsin merkillisen näköistä olentoa. Molemmat loivat toisiinsa tarkastavan silmäyksen.
— En ymmärrä, mikä siinä on, arveli Ulla siristäen silmiään, mutta tuo puku ei näytä oikein sopivan sinulle. Käsivartesi pistävät hihoista kuin piipunvarret ja, sääret näyttävät hirveän pitkiltä. Sinä olet vähän hassunkurisen näköinen.
— Et kai sinäkään erittäin ihana ole, sanoi Mark loukkaantuneena. — Ei ikinä minun housuni riipu noin kummallisesti pitkin sääriä.
— Ei se mitään tee. Sittenpähän eivät tunne meitä. Vaihdetaan vielä päähineitä.
Hän sitoi jäykäksi kangistetun päähineensä Markin kiharaiseen päähän ja kätki omat paksut palmikkonsa pojan haalistuneen olkihatun peittoon.
— Kas niin, nyt olemme valmiit. Sinun nimesi on Esmeralda, minä olen Tonio. Maltahan.
Hän kumartui ottaakseen maasta linnunsulan ja kiinnitti sen hattuunsa.