— Korpinsulka, se sopii mustalaispojalle.
— Variksensulkahan se on.
— Korpin tai haukan tai ehkä kotkan. Niin juuri, kotkan.
— Pötyä, näkeehän sen selvästi, että se on variksen sulka.
Ulla käänsi punoittavat kasvonsa pojan puoleen.
— Sinulla sitten ei ole mielikuvitusta kynnen vertaa. Luuletko minua sokeaksi? Älä turhia väitä, lähdetään.
Mark pisti viulun kainaloonsa. He lähtivät astumaan niityn halki valtatielle.
— Kenelle minä oikeastaan soitan? kysyi Mark.
— Tietysti kaikille ihmisille, jotka tulevat meitä vastaan.
Mutkittelevalla metsätiellä he eivät kohdanneet ketään. Mutta kun he olivat kappaleen matkaa kulkeneet maantietä, kohosi heidän edessään pölypilvi, ja kun se läheni, tunsi Ulla kauhukseen pappilan Lujan, joka tasaiseen tapaansa juosta lonkkasi.