"Mirri, Mirri, rakas Mirri, tule auttamaan."
Nuolen nopeudella hyökkäsi Mirri alas ja mitä näki se — siinä istui satakaksikymmentäkuusi ahnasta rottaa laivankyökissä hotkimassa kaikenmoisia herkkuja. Halli oli tuntenut paistin hajua, hiipinyt sinne ja heti joutunut vihaisten rottien kynsiin.
Huss! kiljasi Mirri, sieppasi hiilikoukan käpäliinsä ja töyttäsi keskelle rottaparvea, "vai ahdistatte, te lurjukset, Halli ystävääni, menettekö heti matkoihinne?"
Kauhistuneina pakenivat rotat sikin sokin laivan lukemattomiin lokeroihin ja loviin, mutta Halli ja Mirri jäivät tyytyväisinä popsimaan laivakokin jättämiä ruuan tähteitä.
Syötyään paneutuivat ne nukkumaan, Halli lattialle ja Mirri laivakokin vuoteelle.
"Kyllä tämä Egypti on suloinen maa", murisi Halli, joka pitkistä ajoista taas oli saanut syödä kyllikseen.
"Oikein sanot, mutta kyllä se haavanlehti tuhmasti puhui väittäessään, ettei täällä rottia olekaan. Tahtoisinpa nähdä sen maan, missä eivät nuo pitkähännät loikkaisi, olkoon se sitten vaikka Egypti. Hyvää yötä nyt Halli, nuku makeasti."
"Hyvää yötä, Mirriseni."
Mutta sillaikaa oli Mirrin kotona vallinnut syvä suru. Heikki ja Leena itkivät kilpaa. Haettiin joka lokero ja nurkka, kellarissakin käytiin oikein lyhty kädessä. Viimein kirjoitti isä kuulutuksen ja vei sen poliisikamariin. Sieltä lähetettiin monta poliisia kuuluttamaan kaikille kaupungin kaduille:
"Jos joku on nähnyt pienen harmaan kissan, jonka hännänpää ja käpälät ovat valkoiset, niin korjatkoon sen ja tuokoon oikealle omistajalle. Palkinnoksi saa rehellinen löytäjä kaksitoista torttua."