"Hyvää huomenta", sanoivat ne, "olemme nukkuneet kauan, nyt tulee kiire pukeutumaan."
Entä linnut! Niilläkös kiire oli, suurissa parvissa saapuivat ne etelästä päin, hommasivat pesän rakentamisessa ja juttelivat, niin että ilma raikui niiden liverryksestä ja koivun oksat uteliaisuudesta heristivät hiirenkorviaan.
Kevät laski lapset varovasti maahan, suuteli jokaista hellästi ja lausui:
"Nyt suutelen silmiinne valoa ja sydämiinne uskallusta. Rientäkää kotianne kertomaan vanhemmillenne kevään jo tulleen. Minun täytyy vielä jatkaa matkaani, ajaa karja laitumelle ja nostaa pelto oraalle. Jääkää hyvästi, pienokaiset!"
Ja keveänä kuin lintu pyrähti Kevät taas lentoon kadoten lasten näkyvistä. Mutta nämä juoksivat kiireesti kotiin.
"Nyt on kevät tullut!" huusivat he yhdestä suusta. "Isä, äiti, me olemme tuoneet kevään! Katsokaa, aurinko paistaa!"
Ja vanhemmat riensivät ulos pihalle tuota kummaa katsomaan. Totta tosiaan! Pilvet taivaalla olivat hajaantuneet, ja kirkas aurinko loisti lämpimästi. Suuret lumikinokset olivat sulaneet, puut olivat silmikolla, pikku tytöt myyskentelivät vuokkoja, ja katuvierillä olivat pojat nappikuoppasilla.
"Niin" — sanoivat isä ja äiti nyökäyttäen päätä toisilleen, "nyt on kevät tullut."