"Voi hyvä Tapio! Olenhan aivan unhottanut, että tänään on jouluaatto. Rakas poikani, suo anteeksi, mutta kiitä onneasi, että satuit juuri tänään tulemaan metsään, eilen olisin sinut armotta ahminut."
Tauno kiitti kohteliaasti ja kysyi karhulta uteliaana:
"Miksi et tänään minua syö?"
"Katso, tänään ovat kaikki eläimet ystäviä sekä keskenään että ihmisten kanssa. Me vietämme tänään joulua, mekin. Jos sinua haluttaa, voit tulla kanssani katsomaan joulu-iloamme. Alkaa jo hämärtää, arvaan että vähitellen kokoonnumme."
Tauno oli heti valmis. Karhu kyykisti selkänsä, ja Tauno istui siihen, otti sukset kainaloonsa ja tuossa tuokiossa oltiin syvällä, syvällä korvessa, minne vain metsämies joskus eksyy. Tultuaan lumikentälle, jota hongat ympäröivät, laski karhu ratsastajansa maahan ja sanoi:
"Kiipeä nyt tuohon suureen petäjään. Sieltä voit nähdä hyvin etkä häiritse ketään. Mutta joudu! Kuuletko melua? Se on jouluvieraista, jotka lähenevät."
Tauno totteli ja kiipesi hätäpikaa petäjän latvaan. Sieltä hän nyt kummia näki. Pitkänä jonona marssi ensin jänisten valkoinen parvi. Niiden etunenässä kulki lihava lumivalkoinen jänis, jonka pitkissä korvissa riippui kiiltäviä sudenkorentoja. Kaksi pikku pupua kantoi tulipunaista viittaa, joka sen hartioita peitti. Kaikkein ensimmäisenä astui neljä pulskaa pupua, jaloissa siniset töppöset; ne toitottivat kiiltäviin torviin ja asettuivat pienelle kummulle istumaan tassut ristissä. Kummun vieressä seisoi komea joulukuusi, jonka vertaista Tauno ei koskaan maailmassa ollut nähnyt. Se ylettyi miltei pilviin ja sen oksilla oli mitä kummallisimpia tavaroita. Siinä riippui suuria punaisia omenia, hohtavia kiiltomatoja, monenvärisiä simpsukoita, kimmeltäviä jääkynttilöitä ja korkeimmilla oksilla välkkyi keltaisenpunaisia virvatulia. Koko metsä loisti ja lumi kimalsi kuin tuhannen tuhatta hohtokiveä olisi sirotettu kinoksiin. Taunoa oikein häikäisi, silmät selällään hän tuijotti tätä ihmettä.
Kaikki jänikset istuivat nyt kuusen ympärillä, kuningatar keskellä, ja torventoitottajat puhalsivat iloisen tervehdyksen, sillä tuolla lähestyi oravien tuuheahäntäinen joukko. Kohteliaasti kumarsivat ne jäniksille, jotta hännät heiluivat niskan yli, ja istuivat sitten nekin kuusen ympärille. Sitten tulivat ketut. Ne olivat komeata väkeä. Jokainen kettu oli ripustanut kaulalleen kolminkertaiset helminauhat pihlajanmarjoista ja korvissa oli samallaiset korvarenkaat. Ne kumarsivat suipot kuononsa maahan.
"Hyvää päivää, serkkuseni."
"Hauskaa joulua, kummiseni."