Tuumasta toimeen! Sukset jalkaan, ja pian oli Tauno hyvillä suksimailla metsän kupeella. Hän hiihti hiihtämistään eikä huomannutkaan, ennenkuin jo oli syvällä metsässä. Sielläkös oli hauska! Kuuset ja hongat törröttivät lumen peitossa ja valkoisina olivat korkeat kivetkin. Tauno viritti iloisen laulun ja hiihteli vieläkin syvemmälle. Sukset luistivat mainiosti kantojen ja kivien yli, mutta yht'äkkiä tuli seis.
"Mitäs nyt", arveli Tauno ja katseli taakseen.
Voi hirveätä! — Siellä seisoi suksilla ihan Taunon takana suuri pörhöinen karhu, oikea mesikämmen. Tauno peljästyi ensin pahanpäiväisesti, mutta sitten alkoi häntä harmittaa.
"Mitä siinä seisot suksillani? Katkaiset ne vielä. Mars matkaasi, mesikämmen!"
"Bum, bum", mörisi karhu, ja tämä on ihmisten kielellä sama kuin: "En minä niin vähällä lähde. Ensin syön sinut suuhuni ja sitten suksesi."
Taunon polvet alkoivat notkua.
"Elähän toki, mesikämmen. Sukseni voit saada, mutta päästä minut pois."
Mutta karhu maiskutteli suutaan ja tarttui suurella käpälällään Taunon niskaan. Silloin rupesi Tauno itkemään.
"Rakas mesikämmen, päästä minut! Mitä äiti sanoo, kun kuusi sytytetään, eikä minua olekkaan kotona. Entä kaikki kauniit joululahjat, mitkä joulupukki minulle on luvannut, kuka ne nyt saa?"
Karhu päästi äkkiä Taunon ja löi käpälällään otsaansa, jotta paukahti.