— Eureka! Hän näytti jo silloin minusta epäilyttävältä. Ja muistatko, kuinka hän sinua tarkkasi? Merkillistä, kerrassaan merkillistä.
— Huomenna lähdemme tiedusteluretkelle. Eikö totta?
— Varmasti.
Tämän uljaan päätöksen tehtyään pojat läksivät levolle.
Koko seuraavan päivän he vaanivat puistossa, kuljeskelivat läheisillä teillä ja samoilivat metsissä. Pölyisinä, vaatteet täynnä risuja ja lehtiä he palasivat kotiin. Mutta rosvoja ei näkynyt, ei kuulunut.
Vasta kolmantena päivänä Yrjön onnistui tavata hänet maantiellä lähellä Tottisalmen tienhaaraa. Hän oli todellakin sama muukalainen, kuten Yrjö oli arvannut. Mutta koska hän kulki rauhallisesti valtatiellä ketään häiritsemättä, ei Yrjö pitänyt sopivana ahdistaa häntä, vielä vähemmän kun mies nöyrästi tervehti häntä kohottaen kunnioittavasti turkkilaista fetsiään. Yrjö kääntyi kuitenkin ja alkoi jonkin matkan päästä seurata muukalaista.
Kappaleen kuljettuaan hän kohtasi paronin, joka ajoi kirkolta päin. Paronin viittauksesta pysähdytti Ek hevosen, ja Yrjö nousi kieseihin. Paroni tarkasti poikaa hiukan ivallisesti.
— Taisit nähdä rosvon, hän tuli äsken meitä vastaan. Minä käväisin juuri nimismiehen luona ja sain sieltä kuulla yhtä ja toista rosvostamme eli sirkustirehtööristä. Näyttää hyvin epäilyttävältä, tokko Beatan toiveet nuorallatanssimisesta toteutuvat. Mies on albanialainen ja erään kreikkalaisen tiedemiehen palvelija. Hänen isäntänsä on tutkimusmatkalla Suomessa ja tahtoo tutustua meidänkin seutuihin. Palvelija on nähtävästi ulotuttanut uteliaisuutensa liian pitkälle. Siinä kaikki.
— Olin siis kuitenkin oikeassa, väittäessäni heidän puhuneen kreikkaa keskenään, sanoi Yrjö. Kyllä kai maisteri Ticklenius innostuu, kun saa tästä kuulla.
Paroni hymähti.