Markin kauniit kasvot näyttivät huolestuneilta. Ulla loi häneen rohkaisevan katseen.
— Luetaan yhdessä, niin käy paremmin.
Hetkistä myöhemmin istuivat molemmat saksalaisen lukukirjan ääressä. Ulla luki ja Mark kuunteli, tuon tuostakin salaa haukotellen.
— Käännä sinä nyt tämä: "Ein alter Mann und sein Sohn — — —". Mutta, Mark, sinähän et lainkaan kuuntele. Istut vain ja tuijotat ulos ikkunasta. Mitä sinä ajattelet?
Mark naurahti hämillään. — Minä ajattelin, kuinka hauska on olla rikas. Kun isä tulee, pyydän, että hän ostaa minulle oman pienen hevosen, sellaisen kuin Henrik Gyllenheimin Ajas.
— Et saa ajatella muuta nyt, kun sinun pitää oppia.
— Miksi minun tarvitsee oppia? Se on ikävää. En tahdo oppia muuta kuin viulunsoittoa. Ei rikkaiden tarvitse osata niin paljon.
Ulla paiskasi saksankirjan kiinni.
— Sinä olet pöllö, pöllöjen pöllö. Herra on mukamas rikas, ja sen vuoksi hänen ei tarvitse oppia muuta kuin viulua soittamaan ja ratsastamaan.
Hänen silmäyksensä oli äärimmäisen halveksiva.