Ulla näytti tyhmistyneeltä.
— Salaako tädeiltä?
— Salaa! Rakel pärskähti kiukkuisesti. On turha lörpötellä kaikkea tädeille, he eivät kuitenkaan ymmärrä meitä nuoria. Mutta sinä olet se vihoviimeinen lörppö, kaikki sinä lavertelet, hyvät ja pahat. Et osaa mistään olla vaiti.
Hän pyörähti äkäisenä kantapäilleen ja poistui.
Ulla niiskutti. Niin — Rakel oli oikeassa. Lörppösuu hän oli. Ei osannut mitään salata. Yhtämittaa tädit saivat nuhtelun aihetta. Mutta Rakelia ei koskaan tarvinnut nuhdella. Rakel oli viisas, viisas ja varovainen. Hän luki yöllä kirjoja, siitä eivät tädit tienneet mitään. Hän syödä mutusteli alinomaa makeisia, mutta tädit eivät sitä huomanneet, hän kävi kaupungilla koulutoveriensa luona tätien poissa ollessa.
Ulla ravisti päätään. Ei, parempi olla lörppösuu ja saada nuhteita kuin salata ja peitellä. Sehän oli tätien pettämistä — — —
Myöhemmin illalla tassutteli Agata täti Sofian huoneeseen.
— Näin, että lampussasi vielä oli tuli, ja arvelin, että mahdollisesti voisimme neuvotella tuosta maisteri Mennanderin romaanista, sanoi hän.
Sofia hätkähti toisen tullessa. Hänen pyöreille, yömyssyn kehystämille kasvoilleen levisi harmistunut ilme.
— Ennätämme siitä huomennakin puhua.