Agata poistui. Sulkiessaan oven hän kääntyi sisaren puoleen ja lausui valittavalla äänellä:
— Sinä olet perinyt isän itsevaltiaan luonteen, Sofia.
— Loruja, mutisi Sofia, puhalsi lampun sammuksiin ja asettui mukavaan asentoon pieluksille. — Loruja, mutisi hän uudelleen pimeässä.
Seuraavana päivänä Sofia täti sanoi päivällispöydässä.
— Olen nyt puhunut maisteri Mennanderin kanssa kirjasta, jonka hän eilen antoi Ullalle. Hän on yhä edelleen sitä mieltä, että se on vakavahenkistä ja opettavaista lukemista. Sitäpaitsi — pieni syrjäkatsaus kohtasi Agataa — silmäilin sitä eilen ja huomasin sen siveäksi ja säädylliseksi kirjaksi. Ja koska Ulla on pyytänyt anteeksi sopimatonta käytöstään, unohdamme eilisen kiusallisen kohtauksen.
— Voi, täti, saanko minä lukea sen? Jo tänään, kun on lauantai.
— Eikö Ulla voisi lukea sitä meille ääneen? kysyi Agata täti.
Johanna täti rypisti silmäkulmiaan paheksuvasti.
— Miksikä ei, myönsi Sofia täti.
Kuin puhaltaen Ulla ja Rakel tyhjensivät pöydän päivällisen jälkeen, ja yhtä nopeasti he pesivät astiat. Sitten ottivat tädit käsityönsä, Rakel sytytti tulen uuniin ja Ulla sai noutaa kirjan Sofia tädin huoneesta. Hän avasi, sen juhlamielin ja alkoi lukea.