— Noin koppava et ollut Harjulassa, huusi Joju, syödessäsi minun tätini armoleipää. Silloin sait kiltisti totella.
Mark heitti päätään ylimielisesti.
— Ajat ovat muuttuneet. Silloin olit sinä rikas ja minä köyhä, nyt — — —.
Hän ei lopettanut lausettaan, kiivaalla käden liikkeellä hän avasi oven ja syöksyi ulos.
Samassa astui Noora nopein askelin sisään viereisestä huoneesta. Joju kääntyi sisareensa.
— Kuulitko, Noora? huusi hän, kuulitko? Hän aikoi sanoa, "nyt sinä olet köyhä ja minä rikas." Minä olen niin suuttunut häneen että — —
Jojun kiukku puhkesi voimattomiin kyyneliin. Nooran suun ympärillä oli ankara piirre ja silmissä synkkä palo. Hän silitti Jojun päätä.
— Elä huoli itkeä, ystäväni. Mark on ajattelematon poikanulikka.
— Hän on ilkeä, nyyhki Joju, aina hän minua kiusaa. Voi Noora, kuinka hauskaa me pitäisimme, ellei häntä olisi. Sinä ja minä ja pikku Gretel kolmisin vain.
— Entä Fred? sanoi Noora nuhtelevasti.