Joju istui edelleen ynseänä.
— No Joju, sanoi Fred Hassel vakavasti, etkö näe, että Mark ojentaa kätensä sinulle. Tehkää sovinto ja olkaa hyvät ystävät.
Joju loi kysyvän katseen sisareensa. Tämä istui silmät alas luotuina, Joju tarttui Markin käteen ja mutisi jotain.
Tyytyväisenä Mark istuutui paikalleen ja alkoi vilkkaasti kuvata hauskaa luistinretkeään.
— Kun sinä, Joju, tulet terveeksi, sanoi hän, menemme yhdessä luistelemaan.
Noora tunsi piston sydämessään. Hän tiesi, että Joju rukka ei enää koskaan voisi toisten poikain lailla urheilla. Lääkäri ei antanut suuriakaan toiveita siitä, että hänen selkänsä paranisi. Korkeintaan senverran, että hän suurinta varovaisuutta noudattaen saattoi pysyä siinä kunnossa, missä nyt oli. Hän loi vihamielisen katseen poikapuoleensa. Siinä hän istui niin terveenä, notkeana ja itsetietoisena vinoselkäisen, kalpean Jojun vieressä. Ja Fredin silmät loistivat isällistä ylpeyttä ja rakkautta.
Päivällisen jälkeen sanoi Hassel Markille:
— Tule huoneeseeni, minulla on sinulle puhuttavaa.
Hän sulki oven, istuutui ja viittasi Markia luokseen.
— Sinä kai ymmärrät, poikani, että sinun on oltava erityisen hienotunteinen Jojua kohtaan. Monestakin syystä. Hän on vieraamme, senlisäksi minun vaimoni, siis sinun äitisi, veli ja lopuksi sairas ja kivulloinen, joten hän jo sellaisenaan on erikoisasemassa. Toivon, että minun poikani ei koskaan unohda itseään siihen määrin, että loukkaisi kotinsa vierasta tai solvaisi sairasta. En vaadi sinusta malli-ihmistä, monen mielestä saat ehkä kehittyä liiankin vapaasti, mutta tahtoisin teroittaa mieleesi tämän elämänohjeen: ole aina gentlemanni, herrasmies. Gentlemanni jokaisessa elämän tilanteessa.