— Mene nyt heti paikalla nukkumaan, sanoi Ulrik.
— Ulrik setä, ethän sano mitään hänelle. Lupaathan, ettet kerro, rukoili Mark. — Hän olisi siitä vihoissaan, mutta minun täytyi, minun täytyi saada olla täällä isän luona.
Ulrik nyökkäsi.
— Mutta mene nyt lepäämään. Muuten et jaksa tulla haudalle.
Mark loi vielä viimeisen pitkän katseen isän rauhallisiin kasvoihin. Sitten hän hiipi huoneesta pää painuksissa.
* * * * *
Fred Hassel lepäsi kummun alla. Hautajaiset ja niihin liittyneet huolet olivat ohi. Raskas rauha lepäsi painostavana kodin yllä.
Minna ja Ulrik valmistautuivat kotimatkalle. Minna ikävöi takaisin Kaunialaan, Noora ei häntä kaivannut, hän kantoi surunsa tyynesti ja rauhallisesti. Hasselin lakimies hoiti asiat, ja Noora avusti häntä muitten kanssa neuvottelematta. Ulrik Schöring oli myös tarjonnut apuaan, Noora kiitti, mutta ei turvautunut häneen.
Schöring oli levoton Markin puolesta. Olikohan Hassel muistanut laillistuttaa pojan oikeudet?
Kauan epäröityään hän iski suoraan asiaan, Noora kohotti silmäkulmiaan kuin kummastuneena, ja Ulrik tunsi käyttäytyneensä epähienosti hänen silmissään.