Mutta Agata täti löi kätensä yhteen ja huudahti kimakasti.
— Voi, voi, sisaret, ettekö huomanneet sitä viittaan puettua miestä, joka seisoi tuolla aivan porttimme kohdalla? Se oli tietysti hän.
— Tottakin, minä huomasin hänet myös, myönteli Johanna täti.
— Niin, ja hän vilkuili arasti ympärilleen, muistan sen nyt, huomautti Sofia täti kalveten.
Johanna täti pyörähti nopeasti takaisin eteiseen ja väänsi oven toiseen lukkoon.
— Tule auttamaan, Agata, pyysi hän. Sysätään tämä arkku oven eteen.
Eteisessä oli vanhanaikainen raskas vaatearkku, vanhan pappilakodin perintöjä. Se työnnettiin nyt yhteisvoimin eteisen oven eteen, arkun päälle nostettiin vielä keinutuoli ja kukkapöytä.
— Kyllä me nyt heräämme ryminään, jos hän tulee, vakuutti Sofia täti.
Keittiön ovi teljettiin myös tarkoin ja sen eteen nostettiin astiakaappi. Ikkunain eteen vedettiin uutimet hyvin tiiviisti.
Kun kaikki varovaisuustoimenpiteet täten oli tarkoin suoritettu, kääntyi Sofia täti toisten puoleen juhlallisena.