Kello yhdeksän! Mutta silloinhan hänen täytyi olla koulussa. Oli laskentoa yhdeksästä kymmeneen. Ja se oli Tikan tunti.
Koko ensimmäisen tunnin oli Ulla sanomattoman hajamielinen. Neiti v. Pfefferin täytyi tuon tuostakin huomauttaa häntä tarkkaamattomuudesta.
— Mein Gott, Ulla, minä kysyn sinulta, mitä suutari on ranskaksi, ja sinä vastaat: mon ami. Se on säädytöntä.
Tytöt painoivat päänsä pulpettiin ja nauraa hihittivät. Mutta Ulla tuijotti tylsästi neiti Pfefferiin. — Kello läheni yhdeksää.
Laskentotunnilla oli Ullan paikka tyhjänä. Mutta Tikka löysi päiväkirjan välistä pienen paperilipun, johon hätäisesti oli kyhätty seuraavat sanat:
Rakas, arvoisa Opettaja! Tärkeiden asianhaarain tähden en tänään voi olla laskentotunnilla. Se on salaisuus, minä kerron sen sitten jälkeenpäin. Elkää pahastuko elkääkä kertoko kenellekään.
Kunnioituksella.
Ulla.
YHDESKOLMATTA LUKU.
Seurahuoneen ajopelivaja oli täynnä mitä erilaisimpia ajoneuvoja. Koska kaupungilla ei ollut rautatietä, välitti Seurahuone — kaupungin ainoa majatalo ja ravintola — matkustajaliikennettä, joka joskus saattoi olla hyvinkin vilkasta.